Ainoa ongelmamme

Kuva: Paolo Tarantini (Flickr)

Jos jätämme pois omat ja läheistemme vakavat sairaudet, luonnonkatastrofit ja muut välittömästi omaamme tai läheistemme henkeä mahdollisesti uhkaavat seikat, meille jää oikeastaan vain yksi todellinen ongelma. Muut ihmiset.

Tai jos olen vähän eksaktimpi, ainoa ongelmamme on omat tunteemme. Se, mitä tunnemme muiden ihmisten seurassa, heitä kohtaan, tunteet, jotka meissä syntyvät muiden tekojen, sanojen tai käytöksen johdosta. Jos taas täysin vetäydymme muiden ihmisten seurasta tai päätämme olla välittämästä kenestäkään pätkääkään, elämä tuskin muuttuu yhtään helpommaksi. Ainakaan pitkällä tähtäimellä.

Jos voisimme päättää, mitä tunnemme, elämämme olisi tietenkin upeaa. Yhdysvalloissa myydään vuosittain yli kahdeksan miljardin dollarin edestä kirjoja, joiden sanoma voidaan kiteyttää suurin piirtein näin: Se, mitä ajattelet, aiheuttaa sen, mitä tunnet. Muuta ajatuksesi, niin tunteesi muuttuvat. Eli joka Jamppa ja Janna vaan rupeaa ajattelemaan positiivisia ajatuksia, niin elo muuttuu auvoksi. Ajatuksiahan voi ohjailla kuin hiirenosoitinta ruudulla. Eikö? Tarvitseeko tästä edes keskustella?

Jostain syystä näitä kirjoja kuitenkin tuotetaan joka vuosi uusia ja uusia. Ja ihmiset ostavat niitä, koska ovat ilmeisesti edelleen onnettomia. Onko mahdollista, että tämä yksinkertaisen nerokas ohje ei itse asiassa olekaan käyttökelpoinen? Tietysti kirjoihin sisäänrakennettu vastaus kuuluu: Jos elämäsi ei muutu positiiviseksi, et ajattele tarpeeksi positiivisesti. Oma vika. Osta uusi kirja. Ehkä sitten tajuat.

Keskiössä syyllisyys

Uskon itse tämän ajattelutavan suosion perustuvan sen keskiössä olevaan syyllisyydentunteeseen. Onnettomat ihmiset tuntevat helposti syyllisyyttä omasta onnettomuudestaan. Niinpä he ovat valmiita hyväksymään teorian, joka kertoo heidän itse aiheuttavan oman surkeutensa ajattelemalla vääriä ajatuksia. Teoria tuntuu oikealta, koska se itse asiassa vahvistaa ja tukee tätä epämääräistä syyllisyydentunnetta, joka puolestaan on merkittävä osatekijä heidän kärsimyksessään.

Minä uskon, että emme voi ohjata tunteitamme, ainakaan niin suoraviivaisesti, kuin self help -bisnes meille uskottelee. Sen sijaan tunteemme ohjaavat meitä ja varsinkin ajatuksiamme. Paljon enemmän, kuin itsellemme myönnämmekään, ja nimenomaan tunteet, joista emme ole tietoisia.

Onko tämä mahdollista? Tunteita, joista emme ole tietoisia? Kyllä se on. Olen riittävän monessa workshopissa ja ryhmäterapiassa riittävän monta kertaa kuullut tämän tyyppisiä lauseita: ”Nyt mä tajusin, että mä olen koko ajan helvetin vihainen. Mä tunnen vihaa. Kummallista. Emmä ollu tajunnu.” tai ”Itse asiassa mä äsken ymmärsin, että mä olen ollut aina pettynyt kaikkiin mun ystäviini.”

Nämä oivallukset syntyvät tilanteessa, jossa ihminen alkaa keskittyä havaitsemaan, mitä hän itse asiassa pohjimmiltaan todella tuntee. Ja kun nämä tunteet saadaan tietoiseen käsittelyyn, niiden valta vähenee, ne ohjaavat meidän toimintaamme vähemmän. On enemmän mahdollista tehdä rationaalisia, harkintaan perustuvia ratkaisuja. Siksi puhun tunteista. En minä halua, että joka työpaikalla itketään ja huudetaan ja puhutaan koko ajan tunteista. Minä haluan, että työpaikoilla on ihmisiä, jotka tietävät mitä tuntevat ja pystyvät erottamaan tunteen ja toiminnan. Rationaalisia, aikuisia ihmisiä, jotka kunnioittavat tunteitaan, omiaan ja muiden. Joutumatta kuitenkaan niiden riepoteltaviksi.

Toisenlainen lääke

Minä en kannusta ketään muuttamaan itsessään mitään. Ainakaan tänään. Ainakaan suoraviivaisella päätöksellä. Minä kannustan ihmisiä etenemään kohti syvempää ja kirkkaampaa ymmärrystä siitä, mitä he tuntevat. Jotta se, mitä he tietämättään tuntevat ei ohjaisi heidän elämäänsä pelkääjän paikalta. Tässä vaihtoehtoinen resepti merkitykselliseen elämään: Älä yritä muuttaa ajatuksiasi tai tunteitasi. Yritä ainoastaan tulla niistä tietoisemmaksi. Tietoiset ajatukset ja tunteet vaikuttavat  aivan eri tavalla kuin tiedostamattomat. Tietoisuus mahdollistaa valinnat. Tiedostamattomien voimien varassa olemme tuuliajolla, emmekä edes ymmärrä olevamme.

Itse syön samaa lääkettä. Ei se aina hyvältä maistu eikä muuta hetkessä kaikkea. Eteneminen tällä tiellä on välillä hidasta, usein ennustamatonta, yllätyksellistäkin, mutta se toimii. Se muuttaa ihmistä.

Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *